Meidän tarinamme, arvomme ja suuntamme.
Meidän tarinamme, arvomme ja suuntamme.
AMA SECURE
Kasvot Ama Securen takana
Olen Alfa Jallow, Ama Securen perustaja.
Olen työskennellyt IT-konsulttina sekä puolustavan tietoturvan parissa, erityisesti tietoturva-analyytikon roolissa. Olen nähnyt käytännössä, miten huijaukset, kalasteluviestit ja käyttäjiin kohdistuvat hyökkäykset näkyvät organisaatioiden arjessa.
Ennen IT-alaa työskentelin sote-alalla, mikä näkyy edelleen tavassani kouluttaa. Minulle tietoturva ei ole vain teknologiaa, vaan ennen kaikkea ihmisten toimintaa, päätöksiä ja arjen rutiineja.
Ama Securen tavoitteena on tehdä tietoturvasta selkeää, käytännönläheistä ja helposti lähestyttävää. Koulutuksissani asiat käydään läpi ymmärrettävästi, rennolla ja ihmisläheisellä otteella. Tavoitteena ei ole pelotella, vaan antaa osallistujille varmuutta toimia turvallisemmin.
Uskon, että monen organisaation tietoturvaa voidaan vahvistaa nopeasti, kun ihmisillä on selkeät toimintamallit. Siksi koulutan tietoturvaa käyttäytymisen, päätöksenteon ja käytännön esimerkkien kautta.
Tavoitteeni on auttaa yrityksiä ja ihmisiä rakentamaan parempia kyberrutiineja: pieniä, toistettavia toimintatapoja, jotka tekevät arjen digikäyttäytymisestä turvallisempaa.
AMA SECURE
Olen Alfa Jallow, Ama Securen perustaja.
Taustani on IT-alalta ja puolustavasta tietoturvasta, erityisesti tietoturva-analyytikon työstä. Olen nähnyt käytännössä, miten huijaukset, kalasteluviestit ja käyttäjiin kohdistuvat hyökkäykset näkyvät organisaatioiden arjessa.
Ennen IT-alaa työskentelin sote-alalla, mikä näkyy edelleen tavassani kouluttaa. Minulle tietoturva ei ole vain teknologiaa, vaan ennen kaikkea ihmisten toimintaa, päätöksiä ja arjen rutiineja.
Ama Securen tavoitteena on tehdä tietoturvasta selkeää, käytännönläheistä ja helposti lähestyttävää. Koulutuksissani asiat käydään läpi ymmärrettävästi, rennolla ja ihmisläheisellä otteella. Tavoitteena ei ole pelotella, vaan antaa osallistujille varmuutta toimia turvallisemmin.
Uskon, että monen organisaation tietoturvaa voidaan vahvistaa nopeasti, kun ihmisillä on selkeät toimintamallit. Siksi koulutan tietoturvaa käyttäytymisen, päätöksenteon ja käytännön esimerkkien kautta.
Tavoitteeni on auttaa yrityksiä ja ihmisiä rakentamaan parempia kyberrutiineja: pieniä, toistettavia toimintatapoja, jotka tekevät arjen digikäyttäytymisestä turvallisempaa.
Kasvot Ama Securen takana
MIKSI AMA SECURE?
Ama Securen tarina
Ama Secure syntyi käytännön kokemuksesta puolustavan tietoturvan parissa.
Työskennellessäni tietoturva-analyytikkona näin läheltä, miten huijaukset, kalasteluviestit ja käyttäjiin kohdistuvat hyökkäykset näkyvät organisaatioiden arjessa. Samalla huomasin toistuvan ongelman: monilla ihmisillä ei ole riittävän selkeitä toimintamalleja nykypäivän digitaalisiin uhkiin.
Tietoturva saatetaan helposti nähdä vaikeana ja teknisenä aiheena. Todellisuudessa suuri osa arjen tietoturvasta rakentuu ymmärrettävistä asioista: päätöksistä, rutiineista, varmistamisesta ja siitä, että ihminen uskaltaa pysähtyä oikealla hetkellä.
Ama Secure perustettiin tekemään tietoturvasta selkeää, käytännönläheistä ja ihmisläheistä. Haluamme auttaa yrityksiä vahvistamaan henkilöstön tietoturvaosaamista tavalla, joka tuntuu järkevältä ja helposti sovellettavalta arjen työssä.
Uskomme, että vahva tietoturvakulttuuri ei synny pelkästään teknisistä ratkaisuista. Se syntyy myös ihmisistä, jotka ymmärtävät riskit, tunnistavat varoitusmerkit ja tietävät, miten toimia epävarmassa tilanteessa.
Siksi koulutamme tietoturvaa käyttäytymisen, päätöksenteon ja käytännön esimerkkien kautta. Tavoitteemme on auttaa organisaatioita rakentamaan parempia kyberrutiineja: pieniä, selkeitä ja toistettavia toimintatapoja, jotka vahvistavat turvallisuutta joka päivä.

AMA SECUREN ARVOT
Mikä on meille tärkeää?
Inhimillisyys
Me uskomme, että tietoturva on ennen kaikkea ihmisten välistä, siksi puhumme selkokieltä ja teemme monimutkaisesta ymmärrettävää.
Välittäminen
Huolehdimme asiakkaidemme tietoturvasta kuin omastamme, sillä meille kyberturva on välittämistä, ei pelkkää tietotekniikkaa.
Yhteisöllisyys
Rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa turvallista digiarkea, jossa jokainen on osa vahvaa ja vastuullista yhteisöä.

WE ARE ON A MISSION!
Missio
Elämme aikaa, jossa digitalisaatio muuttaa maailmaa vauhdilla ja muutoksen perässä on vaikea pysyä. Kun kehitys on nopeaa, sen mukana tulevat uhkat jäävät helposti ymmärtämättä. Valitettava fakta on, että tietoturvariskien uhka yrityksille ja ihmisille kasvaa kiihtyvää vauhtia ja jokaisen tulisi tehdä toimia niiden estämiseksi.
Yritysten suojaaminen on nykyään suurempi haaste kuin koskaan. Silti tietoturvaa yhä vältellään, sillä se tuntuu monimutkaiselta ja vaikeasti ymmärrettävältä. Moni ei vieläkään koe tietoturvan koskettavan heitä, tämä raottaa ovea inhimillisten virheiden aiheuttamille haavoittuvuuksille ja tästä syystä monet hyökkäykset onnistuvat.
Ama Securen missio on tehdä tietoturvasta itsestäänselvyys. Selkeä, helposti lähestyttävä ja omaksuttava koulutus tekee tietoturvasta osan yrityksen työkulttuuria.